Ilonsa kullakin

by Thaimaanrannan maalarit

Ei siihen kummoisiakaan ihmeitä tarvita, kun pieni ihminen on tyytyväinen. Ellei jopa autuaan onnellinen.

 

Toisinaan onnellisuuteen riittää yksinkertainen klapikone, varsinkin jos on tuijotellut hupenevaa polttopuuvarastoa 20 asteen pakkasissa tietäen, että puita tulee menemään ihan helvetisti. Ja kun on ruinannut omaa klapikonetta jo viime talvesta lähtien syystä, että vaihtoehto klapikoneelle on aivan liian pitkän halkaisukirveen varressa roikkuminen. Voisihan Tomppa klapeja tehtailla, mutta ei senkään aika ihan kaikkeen riitä ja mä taas mielelläni järjestelen klapipinoja.

 

Parina viime päivänä olen vesisateen takia melkein tanssinut onnesta. KUKA OLISI USKONUT? Sateen ropina antaa kuitenkin pienen lupauksen siitä, että vielä joku päivä pakkaset sittenkin väistyvät tehden tilaa keväälle. Ja kevään perään sille hartaasti kaivatulle kesälle, joka olisi taas tarkoitus elää sata lasissa, ettei vaan missaa pienintäkään hetkeä tai mahdollisuutta. 

 

Mun uusi klapikone!

Tässä vaan murto-osa polttopuu-urakasta

 

Olen ollut kateellinen iloinnut myös siitä, että Samuilla asuva ystävämme Mr. Beck on selvinnyt 15 yön karanteenista Bangkokissa ja päässyt viimein onnellisesti laskeutumaan kotisaarelleen (MEIDÄN SAARELLE, ÖHÖM). Valokuvat sieltä ovat olleet yhtä hymyä ja silkkaa onnellisuutta, ja voin oikeasti jakaa Becksin fiilikset. Nyt kun meidän Samuilta Kemiöön siirtymisestä on jo kohta kaksi vuotta, pelko siitä etten ehkä koskaan pääsekään takaisin nostaa päätään. Saakelin korona – ilman sitä mekin ehkä oltaisiin jo siellä. Mutta nyt on näin.

Olen iloinnut myös kuvista Samuilta, vesistöihin ilmestyneistä merikilpikonnista, valtavasta määrästä apua jota paikalliset expatit ovat yhteisössä jakaneet. Olen ollut onnellinen myös siitä, että luonto on viimeinkin saanut kerätä voimiaan ilman täyteen ahdettuja paikkoja. Kaikella tyhjyydellä on toki hintansa ja eniten siitä ovat Samuillakin kärsineet ne kaikkein köyhimmät ja haavoittuvimmat. Älyttömän onnellinen olen kuitenkin siitä, että taloudellista apua hyväntekijöille ja sitä myötä eniten kärsiville on löytynyt jopa yli rajojen.

Täällä yksinäisyydessä peltojen keskellä iloitsen aina vaan ystävistä joita meillä on. Ihan parhaat frendit tässä saman kylätien varrella, Samuiporukan kanssa (jotka normisti nyt olisi Samuilla) fribailut, ja ihan huippua on myös lapsuuden pariskunta, johon kaikkien vuosikymmenien jälkeen saatiin taas yhteys jokunen vuosi sitten, missäpä muuallakaan kuin Samuilla. Nythän me ollaan taas kuin paidat ja perseet – lähes erottamattomat.

 

Boo ja Salsa myös puuhommissa.

 

Kaikesta en ole kuitenkaan iloinnut, sillä tiedättekö mikä saa mun niskavillat pystyyn? Se, mitä tämä kummallinen aika on tehnyt ihmisten käyttäytymiselle. Jos/kun seuraa uutisointia, somea ja toisten mielipiteisiin suorastaan likaisen alhaista kommentointia, se on suorastaan kuvottavaa! Mikä ihmisiin on mennyt? Miksi ei voi enää keskustella (sananvapaus, terve kriittisyys) ilman että;

– foliohattu

– persu

– Trumpismi

– koronapsykopaatit

– lampaat

– läskit ja muut ulkonäön arvostelut

– elämänkoululaisiksi nimittely

– Qanon ja mitä näitä nyt vielä oli.

 

Mä en yksinkertaisesti ymmärrä, kuinka ihmiset alentuvat tällaiseen. Vaikka välillä sorrunkin lukemaan toisilleen tuntemattomien ihmisten törkeää haukkumista, olen sanaton. Ikääntyneet haukkuu nuoria, nuoret onneksi vähemmän ikääntyneitä, maalaiset uusmaalaisia ja toisin päin. Kuinka hemmetissä tähän on tultu? 

 

Kehtaisitko itse naisena sanoa toiselle naiselle esimerkiksi näin;

– “olet vain sellainen keski-ikäinen eukko, joka luulee olevansa aktivisti, mutta olet kuitenkin vaan tyhmä kotirouva…

– “pistä vaan pää pensaaseen niin kuin strutsi…

– “ole sä narkkari hiljaa vaan…

– “toivon todellakin, että lapsesi kuolee koronaan…

Siis AIKUISET ihmiset, WHAT??? Ymmärrän että korona saa hermot kiristymään siellä sun täällä ja syystä jos toisestakin, mutta silti. Aivan karmeata kuraa.

 

Empatia on kadonnut, toisten ihmisten kunnioittaminen on hävinnyt, ja jokainen tuntuu tietävän kaikesta paremmin kuin se vastapuoli.

 

Koronasyyllistämisestä on tullut tämän aikakauden kansanhuvi, mutta ilonsa kullakin.

Lunta on vielä enemmän kuin tarpeeksi

Olohuoneen remppa odottaa vielä vähän lämpimämpiä kelejä.

Saattaisit lukea nämäkin