Viikonlopun kuulumiset

by Outi's life

 

Tänäkin viikonloppuna pääsin kauppareissulle käymään.
Piti käydä apteekissa ja ruokakaupassa.
Minulle määrätty verenpainelääke aiheutti ihan kamalaa yskää ja sain sen onneksi vaihdettua uuteen.
Katsotaan kuinka tämän lääkkeen kanssa käy.
Tästä ei ainakaan pitäisi tulla yskää.
Päädyttiin äitini kanssa myös KappAhliin.
Sieltä nappasin pari alelöytöä. mukaani
Ajattelin esitellä ne teille erillisessä postauksessa.
Shoppailuasuksi valitsin Lidl outletista ostetun neuleen ja Lindexin pehmeästi laskeutuvat mustat housut.
Kengät olen ostanut H&M:n alesta myös.
Laukku on lahja mieheltäni.
Neule maksoi 3€
Housut 7€
Kengät 12€

Välillä käydään shoppailun lomassa myös kahvilla.
Tällä kertaa meidän cappuccinoja koristi kauniit sydämet.

Ostin taas kerralla viikoksi ruokatavarat.
Viikolla ei sitten tarvitse hakea muuta kuin leipää ja maitoa lisää.
Kävin myös nappaamassa taas ihanat alekukat meille kotiin ja ostinpa siinä samalla myös äidilleni kukkakimpun.
Tämä kaunis kimppu oli myynnissä puoleen hintaan ja maksoin siitä alle 5€.
Se täytyy kyllä sanoa, että siinä missä ennen tein viikon ruokaostokset alle satasella, menee nykyään päälle 120€.
Ruoan hinta on noussut kohisten.
Kahdessa viikossa, jotka sairastin koronaa, oli jauhelihapaketin hinta noussut 60senttiä.
Ostatko sinä marketeista kukkia?
Oletko jo päivitellyt ruokien hintoja?
Oletko tehnyt vaatelöytöjä aleista?
Ihanaa syyskuun viimeistä viikkoa kaikille <3

Saattaisit lukea nämäkin